vihaan teknologiaa

Halusin tehdä yhen suhteellisen yksinkertaisen asian.

Debian-pohjaisen Linux-distron. Ei mitään NASA-projektia. Ei mitään “kirjoitan oman kernelin C:llä koska miksi ei”.

Ajattelin että tämä olisi sellainen viikonloppuprojekti. Semmonen:

“teen tämmösen nopeesti ja katon mitä tapahtuu”

Se viikonloppu oli kolme viikkoa sitten. Projekti on edelleen kesken. Vittu.

Ensimmäinen asia minkä opin:

Linux-maailmassa mikään ei ole oikeasti yksinkertaista. Luulin että teen vain rootfs hommelin, heitän kernelin mukaan ja boottaan sen. Kuulostaa loogiselta. Linux sanoi:

haha vitun pelle.

Ensimmäinen oikea vihollinen:

32-bit legacy paskat.

Vuosi on 2026. Ihmisillä on taskussa puhelimia jotka pyörittää AAA-pelejä, ja silti jossain kohtaa boot-prosessi menee:

“hei muuten käytetäänkö tässä jotain 1990-luvun 32-bit juttua?”

MIKSI?

Kuka. Tarvitsee. Tätä.

Ja sitten tulee se BIOS vs EFI vs UEFI.

Koska tietenkään yksi boot-järjestelmä ei riittänyt, tottakai meillä pitää olla:

• BIOS
• UEFI
• EFI
• joku helvetin legacy-compatibility-mode

Ainiin joo ja sitten se joku muinainen loitsu vuodelta 1987.

Kaikki toimii vähän eri tavalla. Kaikki odottaa eri tiedostoja. Ja kaikki menee rikki hieman eri tavalla.

Se on vähän kuin yrittäisi rakentaa uutta taloa, mutta talon alla on:

• keskiaikainen kellari
• 1970-luvun sähköjärjestelmä
• joku BIOS-tonttu joka huutaa jos poistat yhden tiedoston väärästä kansiosta.

Mutta sitten se koko homman kohokohta?

Virtuaalikoneet.

Koska tietenkin UEFI on niissä pois päältä oletuksena.

Mikä tarkoittaa että:

• distro rakennettu EFI
• VM boottaa BIOS-moodissa
• mikään ei toimi

Sitten siinä joutuu munimaan ja miettimään että miksiköhän tämä ei nyt toimi.

Ehkä ratkaisu ei olekaan korjata tätä.

Ehkä se on vaan lopettaa.

Myyn kaikki koneeni, muutan vuorille ja kasvatan perunoita.